keskiviikkona, toukokuuta 31, 2006

Pimppaa mun grilli

Tämä raapustus on omistettu hyvälle ystävälleni K. Degenhardtille, pallogrillauksen SM-7, 2005. Ensi kesänä mennään all the way, vaikka pitääkin keksiä muuta grillattavaa kuin aiemmin tapahtumapaikkana toiminut Makasiinit BBQ Arena.

NY Times esittelee grillejä vähän vaativampaan makuun. High-end grilleiksi kutsutaan grillejä alkaen 1000 Ameriikan rahaa. Kalleimmista sitten saakin jo maksaa pienehkön perheauton hinnan (Suomen autoverotus hyi hyi), eli 100,000 USD. Alla oleva kapistus edustaa alempaa keskiluokkaa reilun 11,000 dollarin hintalapullaan.



Artikkelin mukaan grilleistä on tullut amerikkalaismiesten statussymboleita. Size does obviously matter. Vaikkei noissa härveleissä mitään järkeä olekaan, niin kyllä nyt herahti vesi kielelle! Broileri saa tutustua oluttölkkiinsä (Kannuvalimossa lisäinfoa) oletettua aiemmin.

Lintu-parka.

Sunnuntaivisan vastaus

Niin, vastaushan on pesäpallo. 8)

tiistaina, toukokuuta 30, 2006

Nimi tähän

Muistaakseni blogini avauksessa kritisoin nimimerkkien käyttöä. Se on alkanut ärsyttämään minua sen verran paljon, että päätin raapustaa aiheesta oikein oman otsakkeen. Minun pieneen, joskin kauniin muotoiseen kallooni ei vain uppoa se, ettei uskalleta esiintyä omalla nimellä vaikkapa nyt täällä internetin ihmeellisessä leikkipuistossa.

Itse esiinnyn omalla nimelläni, koska se mielestäni antaa selkärankaa koko esitetylle asialle. Ja jos eteen sattuu tilanteita ettei oma mielipide ole ehkä suuren yleisön mieleen, niin ainahan voi painaa mute-nappulan pohjaan.

Miuku&Mauku meni tekemään emämunauksen antaessaan nimimerkeillä kirjoittaville tilaa. Se on hirveän huono kiertotie siitä tilanteesta missä MM oli, eli tilanteessa jossa keskustelua ei tunnu syntyvän millään ilveellä. Nyt toki kirjoittelua esiintyy asteen verran enemmän, mutta keskustelun tasokin tuntuu samalla kokeneen hienoisen inflaation. MM:lle kuitenkin pieni synninpäästö: palstalla saa edelleen esiintyä myös omalla nimellään.

Terveisin nimim. Salman Rushdie

maanantaina, toukokuuta 29, 2006

Käännä Seiska

Tulipa tässä mieleeni, millä Seiska saisi myös tämän trendin käännettyä hyväkseen. Seuraavat painokset painettaisiin niin, että etusivu olisi kaksiosainen; yläpuoli ylöspäin ja alapuoli alaspäin. Eli tyyliin pelikortti. Comprendo?

sunnuntaina, toukokuuta 28, 2006

Työhakemus vol. 2

No niin, Antin ja junakohtauksen sanojen saattelemana olen saanut kakkosversion hakemuksestani julkaisukuntoon. Toivottavasti olen mennyt parempaan suuntaan, deadline nimittäin ylihuomenna.

--------------------------------

Mukavia uutisia.

Edessänne oleva paperi ei ole hakemus, vaan tarjous. Se on tarjous siitä, että työt tulevat tehdyiksi.

Mainos on haastava tuote myydä. Intohimoinen mielenkiintoni markkinointia kohtaan ja räväkkä asenteeni antavat oikeat aseet tämän haasteen tuhoamiseen. Ja kauppa käy.

Stressin hallitsen, oli sitten kyseessä ajan kanssa kamppailu tai vaativa asiakas. Maalaisjärjellä pääsee pitkälle – huumoria unohtamatta.

Olen liikkeellä tosissani. Tiedän pystyväni tuomaan lisäarvoa luovaan suunnitteluprosessiin, pidän langat käsissäni, ja mikä tärkeintä, lupaan vakuuttaa nykyiset ja uudet asiakkaanne osaamisellanne.

CV esittäköön tarkemmat faktat minusta.


Nöyränä, muttei nöyristellen.
Tero Ylitalo

Rönkkö lataa: "jengi on kuin urea amarissa"

PHS:n Rönkkö laukoo osuvasti Turun Sanomissa (28.5.2006), ettei "Lordin hyödyntäminen markkinoillisesti ole hänestä kiinnostavaa". Lordin voitto kuitenkin näytti sen, että maailmassa pärjää erottumalla, ei arkuudella tahi apinoimalla. Toki näilläkin pääsee jonnekin, mutta paljon peräänkuuluttamani riskinotto vie pidemmälle onnistuessaan. Ja sitä paitsi, sehän on paljon hauskempaa.

Mietin tässä mitä maksaisi minimalistinen printtikampanja esim. Turun Sanomissa. Mainonnan kohteena minä itse. Olisiko se tarpeeksi erottuvaa (nollabudjetilla palstamillimetrit voi jäädä vähiin), sekä olisiko sillä vaikutusta blogini tavoitteen täyttämiseksi?

Pitkään pyörinyt Fujitsun "Patja"-spotti on muuten mielenkiintoinen. Harvemmin televisiolla pyritään vaikuttamaan B-to-B kaupantekoon. Toisaalta, myös B-ostopäätösten takana on ihminen siinä missä C-puolellakin. Siksi tällaista lähestymistapaa voitaisiin lisätä. Hukkamainontaahan tämä sisältää rutkasti, mutta toisaalta herättää erittäin vahvasti kohderyhmänsä yllättävällä mediavalinnallaan.

Sunnuntaivisa

Mikä on suomalainen versio geishakuulasta?

torstaina, toukokuuta 25, 2006

Työhakemus

Alla on työhakemukseni versio 0.1. Rakenne vielä hakusessa. Nyt jos saan teiltä, arvon lukijat, rakentavia kommentteja sekä rakenteen kehittämisestä että sisällöstä. Peace.

--------------------------------------------

Mukavia uutisia.

Edessänne oleva paperi ei ole hakemus, vaan tarjous. Se on tarjous raudanlujasta asenteesta ja intohimosta markkinointiviestintää kohtaan. Se on ennen kaikkea tarjous siitä, että asiat tulee tehtyä.

Olen hyvä myymään asioita joihin uskon. Briiffi edustaa juuri sitä. Teillä on näkemystä, kokemusta, repullinen hyviä asiakkuuksia ja palava halu kasvaa.

Vireillä olevien projektien koordinointi ja priorisointi ovat äärimmäisen tärkeitä. Puhelimet pirisevät, asiakas odottaa aineistoja, postilaatikko on tukossa, media hiillostaa ja pomokin hengittää niskaan vaatien laskutusta.

Pieni stressi on vain tervettä, maalaisjärki hoitaa loput.

Taustaltani löytyy niin myyntiä, kuin markkinointiviestinnän suunnitteluakin. Projektinjohtokaan ei ole minulle täysin vierasta. Opittavaa onneksi löytyy. Tylsäähän elämä muuten olisi?

CV esittäköön tarkemmat faktat minusta.

Tehdäänhän kaupat?

Nöyränä, muttei nöyristellen.

keskiviikkona, toukokuuta 24, 2006

Suomi-design jaksaa yllättää

Selailin tuossa Michael Tambinin opusta "The Look of the Century" ja pisti jälleen kerran miettimään suomalaisen designin tasoa. Se nyt ei ole mikään uutinen, että Suomessa osataan tämä ala. Mutta se yllättää vaihteeksi, kuinka helvetin paljon meillä on ollut, on, ja toivottavasti tulee olemaan tarjottavaa.

Mistä tämä sitten oikein johtuu? Onko tämä sitä ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta mitä Ollila peräänkuuluttaa? Minusta on. Mitä Aalto edellä sitä Lordi perässä. Mutta tätä tarvitaan lisää. Ja paljon. Tähän tarvitaan ihmisiä, jotka osaavat ajatella moniuloitteisemmin. Insinöörit, ekonomit, medianomit, humanistit, muotoilijat - kaikki - pitäisi saada valjastettua yhteen tiimiin ja toimimaan yhdessä. Ei niin, että suunnittelu, tuotanto ja myynti ovat erillään niin kuin turhan usein on tällä hetkellä.

Itse pyrin tähän ajattelutapaan. Onnekseni en osaa vaihtaa öljyjä autosta, enkä virkata. En myöskään ymmärrä yhtään mitään vaikkapa pakkaussuunnittelusta tuotannon osalta. Ja miten niin onnekseni? Sen myöntäminen ettei ole kaikessa hyvä helpottaa tavattomasti toimimaan yhteistyössä oman alansa ammattilaisten kanssa.

Seppo on melkein Seppo syntyessään.

tiistaina, toukokuuta 23, 2006

Dan the one

Danonen mainonta on syvältä. Oli sitten kyseessä kansallinen tai globaaliviritelmä, niin kyllä ihmetyttää. Pahin on se söinvähänhuonostijanytturvottaa. Eikä paljoa häviä tittajokinen, putoileva leuka tai parkuva kakarakaan. Mistähän tämä oikein johtuu?

Koska sekä kans & glob mainonta ovat einuksesta, vieläpä eri tavoin, niin ihmetellä täytyy. Danonen onneksi tuote on hyvä. Muuten närästäisi vielä enemmän.

Lappari potkii palloa

Julkaistu M&M:ssa 23.5.2006 by me, myself and I

"No niin! Tätä olen jo hartaasti odottanutkin. Seuraava askel on toivon mukaan oluen salliminen katsomoissa, jotta sinne saadaan tunnelmaa ja sitä kautta lisää väkeä. Positiivinen oravanpyörä.

Tosin ajatukseni ei ole vielä saanut tuulta esim. jääkiekon osalta, vaikka siellä esim. Koff onkin näkyvästi esillä. Ehkä on jalkapallon vuoro repäistä ja toimia pioneerina.

En näe tällaista kehitystä huonona. En usko, että tällä toiminnalla näytetään huonoa esimerkkiä jälkikasvulle. Meistä suomalaisista kuitenkin suurin osa osaa nauttia vain muutaman huurteisen, samalla kannustaen omiaan. Häiriökäyttäytyjät ovat katsomoissa jo nyt, enkä usko sen katraan merkittävästi lisääntyvän.

Jos homma riistäytyisi käsistä, niin ainahan voidaan puhaltaa peli poikki alkoholin tarjoilun osalta. Rohkeutta, rohkeutta."

maanantaina, toukokuuta 22, 2006

Sonyn brand management

IS 22.5.2006

"Eurovision laulukilpailujen voittajan Lordin lehdistötilaisuus ei näy televisiossa iltapäivällä. Yle on pettynyt siihen, ettei levy-yhtiö Sony antanut lupaa tilaisuuden televisiointiin.

Sonyn mukaan käytäntönä on, ettei suomenkielisiä lehdistötilaisuuksia saa kuvata. Yhtiön brand managerin Katja Toivasen mukaan Lordi antaa tv-haastatteluja suomeksi vain selkä kameraan päin.

– Yle ei tulokiireessä ollut tarkastanut, saako lehdistötilaisuutta kuvata, arveli Toivanen".

Voi nyt perkele! Kylläpä Sony potkaisi itseään kovaa nivusiin. Poikkeuksia sääntöihin tehdään aina ja nyt todellakin toivon sitä, että Sonyssa mietitään tämä asia vielä kertaalleen. Koko kansan mielenkiinto on Lordissa ja Sonyn mahdollisuus ottaa siitä kaikki irti on nyt mahdollista. Tämä nyt on vähintä minkä K. Toivasenkin pitää tietää. Sentään brand manager.

Hard Luck Hallelujah

torstaina, toukokuuta 18, 2006

Hej ja Harasho

No niin. Muualla Maailmassa toitottaa, että suomalaiset toimistot jatkavat ristiretkiään niin idässä kuin lännessä. Taivas tunkee itseään Moskovaan ja toisaalla Tukholmassa kynsiään teroittelee Hasan.

Ensiksi täytyy todeta notta perkele. Tätä kaivataan. Tätä kaivataan sen takia, että a) saadaan kansainvälisiä tilejä Suomeen ja b) että saadaan kanavat auki suomalaisille yrityksille. B-kohta on mielestäni ensisijainen hyöty kokonaisuutta ajatellen. Suomalainen perusyritys Oy on varovainen, ja sen vuoksi on elintärkeää että se voi jatkossa tukeutua kansalliseen osaamiseen kansainvälistyessään. En väitä etteikö näin olisi ennen toimittu, mutta mutu sanoo että tutut ja turvalliset yhteistyökuviot tekevät market penetraatiosta pari astetta miellyttävämpää ja helpompaa.

Kohta A taas vaikuttaa siihen, että suomalaiseen mainososaamiseen saadaan enemmän uskottavuutta. Olikos se nyt Mäkisen Marco joka Luovassa luokassa väitti, että Suomessa tehdään parempaa mainontaa kuin esim. Ruotsissa tällä hetkellä. Se pitää vaan saada todistettua, ja tämä on oikea tapa niin tehdä.

Mooses, vuoren luo mars.

keskiviikkona, toukokuuta 17, 2006

Uushet - nytuus

Munansaannos toimii aina.

Mainostoimiston mainostoimisto

Tuli tässä mieleeni, josko mainostoimistoihin keskittynyttä toimistoa löytyy. En tiedä. En tiedä onko koko ajatuskin täysin typerä. Olisiko se liian kova kolaus toimiston omalle osaamiselle, ettei pysty edes itseään mainostamaan?

Ajatusleikissäni Kyseessä olisi kuitenkin enemmänkin konsultaatiosta, kuin oman mainontansa kokonaan ulkoistamisesta. Hasanin tyyppinen nettisivusto on esimerkki siitä, mitä en ymmärrä.



Ok, myönnettään että Hasanilla on varaa tehdä tämä. Mutta silti, olisiko kuitenkin tämäkin kanava parempi käyttää oikeasti hyväksi ja näyttää mitä oikeasti osataan?

Mitä muuten konsultointiajatukseen tulee, niin turhan usein syyllistytään itsekriittisyyden nurkkaan työntämiseen. Peiliin olisi sopiva vilkaista aika ajoin.

tiistaina, toukokuuta 16, 2006

Syyllinen vol. 2

Tässä oma ehdotukseni Asennevamma-kamppikseen:


"Jokainen mainos toimii niin printtinä kuin TV-spottina. Vahvaa vetoamista nuorten tunteisiin ilman nuorten aliarvioimista. Kysymyksellä saadaan aikaan toivottua ajattelua.

Printissä kuvaustapana valokuva.

Yleisenä tunnelmana suru, kuitenkin säätilana aurinkoinen kesäpäivä, mikä viestittää elämästä. Toimii myös kontrastina korostaen sitä surua ja tuskaa minkä omaiset ja ystävät joutuvat kokemaan läheisen nuoren kuollessa.

1. Printti / ulkomainos / TV-spotti

Kuvassa 6 nuorta miestä kantaa ruumisarkkua hautausmaalla, surevia ihmisiä taustalla. Kantonauhoina turvavyöt.

Otsikko kuvan alla (spotin lopussa): Miten sinä (BOLD) käytät turvavyötä?


2. Printti / ulkomainos / TV-spotti

Kuvassa juuri haudattu arkku (hauta vielä auki), päällä kukkaseppele. Seppeleen nauhan tilalla turvavyö.

Otsikko kuvan alla (spotin lopussa): Miten sinä (BOLD) käytät turvavyötä?


3. Printti / ulkomainos / TV-spotti

Ruumisauto kaartaa pois hautausmaalta. Auton perästä roikkuu turvavöitä, takaikkunassa teksti ”Just buried”.

Otsikko kuvan alla (spotin lopussa): Miten sinä (BOLD) käytät turvavyötä?"

maanantaina, toukokuuta 15, 2006

Projektia pukkaa

Briiffi hakee AD:ta ja projektipäällikköä. Jälkimmäinen kiinnostaa siis minua. Haluavat hakemuksen + CV:n postissa, ja olen tässä pähkäillyt miten erottua.

Viime yönä (luonnollisesti) sitten välähti. Mitä jos kirjoitan CV:n auki projektimuotoon aikajanaksi? Aikajana jatkuu hakuprosessiin, mistä luon oman sivuprosessin. Kaikki tähtää luovutushetkeen, eli sopimuksen allekirjoitukseen. Mielestäni tämä on loistava idea yksinkertaisuudessaan.

Kritiikkiä vastaanotetaan.

EDIT: Tässä alustava kuva ideasta.

keskiviikkona, toukokuuta 10, 2006

0 comments

Blogini täytti eilen viikon. ulkopuolisia kommentteja on kertynyt huikeat 1 kpl, Antille siitä piste. Tavoitteenani on 200 prosentin kasvu seuraavan viikon aikana. Tiedän, haastetta riittää mutta rima on nostettava korkealle.

Mikä siis neuvoksi? Millä markkinoin blogiani paremmin? Millä tavalla kehitän itse tuotetta kiinnostavammaksi?

Tuotteen osalta ratkaisuna on varmasti differoituminen. Kilpailukentässä markkinajohtajana näen "Mainonta on syvältä" -blogin, mikä on aidosti erittäin asiantunteva ja ajankohtainen julkaisu. En tiedä kykenenkö samalle tasolle informaation suhteen, joten suuntaanko ehkä humoristisempaan suuntaan? Se ei toisaalta lisää uskottavuuttani blogini alkuperäisen tavoitteen, eli paremman työpaikan saamisen suhteen.

Toisaalta huumori kiinnostaa aina. Mitä jos kirjoittaisin uusiksi esim. kaikki M&M:n artikkelit? Sarkasmia ja ironiaa säästelemättä. Hmm, siinä voisi olla ideaa. Faktahan on se, ettei uusia ideoita ole. On vain paranneltuja ja yhdisteltyjä versioita.

Entäpä markkinointi? WOM on käynnissä, ja siitä saa oman osansa suhteellisen laaja kaveriverkosto. Mutta se ei riitä. ei alkuunkaan. Markkinointibudjettina on €0, joten pitää olla luova. Pitää olla guerrilla. Pitää hiipiä. Pitää yllättää. PAM PAM PAM. Plussapisteitä kenties.

Todellisuus iskee kasvoille. Tuotetta ON kehitettävä. Se kehittyy aktiivisesti kirjoittamalla. Blogini ei ole oikeasti tuote mitä kauppaan, vaan tuotteena on oivaltavuus. Ja sujuva kynä.

tiistaina, toukokuuta 09, 2006

MM-tason mainontaa

Katsoin juuri MM-lätkän jälkipuintia ja mieleeni juolahti seuraava ajatus. Aina kun kuvattiin Westerlundia takana näkyi areenan iso screeni, missä pyöri sponsoreiden mainoksia tyhjälle yleisölle. Tässäpä olisi oiva paikka tunkea suomalaisia mainoksia ruutuun! Westerlundia katsotaan ja tyhjille katsomoille pyörivät mainokset voidaan varmasti suhteellisen halvalla korvata muilla. Ainoa ongelma saattaa tulla siinä miten kisojen sponsorit (Skoda, Samsung, Konica Minolta) tähän suhtautuvat. Onhan tämä tietenkin heille myös oiva mainosspotti.

Orja

RE: raportoi orjatyön käytöstä seuraavasti: "Digimedia-alalla vallitsee erikoinen tilanne. Yhteiskunnan toteuttamaa koulutusta ja siten myös työvoimaa on runsaasti tarjolla. Työnantajien tehtäväksi jää poimia rusinat pullasta. Harjoittelijoita saa pikkurahalla, jopa ilmaiseksi. RE: selvitti, mistä löytyvät parhaat harjoittelijat".

Palkaton harjoittelu on ihan hyvä asia. Työantaja saa teetettyä pinnalla olevat paskahommat ilmaiseksi. Samalla viisas työnantaja pohjustaa tulevaa ja tekee tarvittaessa ykkökierroksen draftit ennen muita. Harjoittelija saa kosketuksen alaan ja samalla ymmärtää mitä siellä isojen poikien leikkikehässä oikeasti tapahtuu. Kaikki hyvin tähän asti. Lisäksi reilu työnantaja voi maksaa pientä korvausta, jos kokee saavansa suhteesta aitoa hyötyä. Vieläkin on ihan kivaa.

MUTTA. Silmääni pisti artikkelin otsikko "Näin saat (puoli-)ilmaista työvoimaa". Tässä ei nyt ole kyse hyvästä diilistä kahden osapuolen kesken, vaan tilanteen selvästä hyväksikäytöstä. Otsikossa ilakoidaan vallitsevalla tilanteella, eikä siihen haluta millään tavalla edes puuttua. Tämä myös ajaa siihen että yritykset ottavat penkit täyteen harjoittelijoita asenteella ei-niille-apinoille-mitään-kuitenkaan-tarvitse-maksaa.

Reiluus kunniaan.

maanantaina, toukokuuta 08, 2006

Syyllinen

”Kaikkia vammoja ei voi korjata. Asennevamman voi. Mutta miten? Suunnittele. Ehdota. Vaikuta. Ja voita 5000 euroa."

"Korjaa asennevamma ja ideoi, kuinka nuoret saadaan käyttämään turvavyötä. Ehdotus voi olla yksittäinen idea tai suurempi
kokonaisuus, esimerkiksi kampanja, joka koostuu useammasta osasta".

Tästä kehoituksesta innostuneena väsäsin oman versioni. Huonoksi onnekseni kilpailu on tarkoitettu 15-24 -vuotiaille, joten rakas avovaimoni päättikin ilmoittautua minun puolestani ollessaan vielä niin nuori ja viaton. Kysymys kuuluu: Olenko nyt toiminut vastoin hyviä toimintatapoja ottaessani osaa kilpailuun, vaikka en kriteerejä täytäkään? Tai siis, minähän en ole kirjaimellisesti osallistunut, vaan olen toiminut taloustiimimme luovana johtajana. Vai mentorina? Juu, mentorina.

Joka tapauksessa, vielä kun mainosalan kokemusta ei ole, on hyvä ottaa osaa (tavalla tai toisella) kaikkiin mahdollisiin kilpailuihin. Jos menestystä tulee, niin kaipa sitä uskaltaa oman luomuksensa portfolioon änkeä meriitein varustettuna.

Oma ehdotukseni ilmaantuu blogiin heti kilpailun ratkettua.

torstaina, toukokuuta 04, 2006

Lobataan makkaraa!

Mömmölä kertoo tänään makkarasodasta lähinnä Atrian ja HK:n välillä. HK Ruokatalon kaupallinen johtaja Antti Lauslahti kommentoi, että "Kun on kaksi vahvaa kilpailijaa, joilla on samanlaiset tuotteet, kaupan aktiviteetit ratkaisevat, kumpi johtaa".

Mutta millä vaikuttaa kaupan aktiviteetteihin? Itse olen tehnyt aikoinaan ruohonjuuritason markkinointitutkimusta (lue: pakannut makkaraa altaaseen) eräässä suurimmista Citymarketeista. Noin neljän kuukauden aikana ei kummankaan mainitun makkarakeisarin edustaja tehnyt oikeaa lobbaustoimintaa. Kävivät kyllä tiedustelemassa tilannetta ja esittelemässä uusia tuotteitaan, mutta esim. pienimuotoista lahjontaa hyllyntäyttäjille ei ollut havaittavissa. Hyllyttäjät päättävät laitetaanko kaksi vai neljä riviä blöötä esille; kauppias ei sitä jokapäiväisessä kaupankäynnissä tee.

keskiviikkona, toukokuuta 03, 2006

Vilutus päällä?

Luitko kysymyksen ensin a) t:llä vai b) l:llä?

Dokumenttiprojekti: Olematon unelma TV2 3.5.06

"(Cesky sen) Joka puolella julisteita: Prahaan avataan uusi hypermarket. "Älä tule paikalle, älä osta" kehottavat taitavasti suunnitellut mainokset ja ihmiset valmistautuvat avajaisiin. Mitä tapahtuu kun jättimarketin julkisivun takana onkin vain tyhjää peltoa?"

Kaksi tsekkiläistä elokuvaopiskelijaa tekaisivat valehypermarketin, "Tsekkiläisen unelman". Mainonnan negaatio sai ihmiset toimimaan juuri niinkuin tekijät aavistivat, eli "asiakkaat" saapuivat sankoin joukoin paikalle pelkästä uteliaisuudesta. Pellon läpi juokseva ihmismassa on kieltämättä huvittava näky, varsinkin kun huomasivat tulleensa täydellisesti kusetetuksi. Osa ihmisistä tosin piti vitsiä hyvänä kommentoiden oman ahneutensa osuneen omaan nilkkaansa.

Paskan tekivät. Silti, markkinoinnin näkökulmasta on loistavaa että ihmiset toimivat tavaran perässä kuin kiimaiset koirat. Toisaalta, Suomessa missä medialukutaito on todennäköisesti korkeammalla kuin esim. Tsekeissä, heräisi tarpeeksi ennakkoluuloja jottei tällaista pystyttäisi toteuttamaan. Tai sitten ei.

Ahneella on multainen loppu.

Pentu perkele

Bloginpennun kasvatus on alkanut. Koodimuminasta en ymmärrä sanaakaan, vaikka suurten ponnistelujen jälkeen sainkin linkeille oikein nimet. Otsikkokentän kanssa onkin sitten mutkikkaampaa. Täytynee opetella tuota koodia ihan ammatillinen näkökulmakin huomioonottaen. HTML for Dummies?

MOS:n linkkikasasta on löytynyt mieletön määrä hyvää infoa, kiitos siitä Antille. Oma nettisurffailuni onkin saanut aivan uudet ulottuvuudet, kun huomaa että en olekaan vielä lukenut koko Internettiä. Huh. Ja toinen huh.

tiistaina, toukokuuta 02, 2006

Sanan voimalla

Punainen matto on rullattu auki, torvisoittokunta täräyttää ilmoille turkulaista kansanmusiikkia ja viritän naamavärkkini mitä lipevimpään hymyyn. Blogini Lettu 3,5 on täten virallisesti avattu.

Tarkoituksenani on toimia mainonnan Linuksena, aikamme ilmaistikkareiden jakajana. Heittelen ilmaan ajatuksia, sloganeita, copya, pötyä, pari pataässää - yksinkertaisesti omaa ajatustani mainonnasta niin hyvässä kuin pahassa. Harras pyrkimykseni on aiheuttaa keskustelua, mikä ei näköjään esim. M&M:n sivuilla tule ikinä kunnolla onnistumaan. En pidä nimimerkkien takana lässytyksestä. Mielipiteillä pitää olla selkärankaa. Salman Rushdiesta kannattaa ottaa mallia.

Mihin tämän sitten pitäisi johtaa? Ollaan rehellisiä. Haluan OIKEAAN mainostoimistoon töihin. Tällä hetkellä näperrän pienessä verkkoviestintäpajassa, missä a) ei ole organisointikykyä ja b) asiakkaat eivät ole kiinnostuneita markkinointiviestinnästä budjettiensa pienuudesta ja vielä tarkemmin ei-vois-vähempää-kiinnostaa -asenteestaan johtuen.

Onko siinä sitten jotain järkeä, että täällä nyyhkytän omaa kohtaloani? Onko se ylipäätään mahdollista, että Mainostoimisto NN:n herra isoherra TJ löytää minut täältä ja käskee töihin?

Ihan A, Leijonat, ihan A. Sponsored by Karhu.